Choose another map, showing:
|
You need to upgrade your Flash Player
Click here to start downloading FlashPlayer!
|
Jatkossa aion toimia niin etta heitan kumpaankin blogiini saman tekstin, koska sen kopiointi kay helposti, mutta sitten eri kuvat, koska niiden siirtamisessa menee aikaa. Tanaan on ollut sangen pilvista, mutta ei ole satanut pahemmin vastoin saaennustuksia.
Sain nukuttua perati yhdeksaan asti. Korvatulppien ansiosta ei oven takaisen aulan aanet paljon hairinneet. Lahdin ensiksi kaymaan kuntosalilla. Paljon siella ei viitsinyt rehkia, kun hiki tuli vahemmallakin, enka toisaalta halunnut teloa itseani raskaissa laitteissa. Kavin sitten vasta hostellissa suihkussa.
Aamiaisella oli britti jonka kanssa juttelin eilenkin. Han on ollut puoli vuotta Brasiliassa ja jatkaa tasta Mendozaan. Matkallaan han on antanut englannin tunteja. Poytaan tuli myos pari chilelaista tyttoa. Toinen heista oli kaynyt Uudessa Seelannissa ja hanen mielestaan ne kaksi maata muistuttavat kovasti toisiaan luonnon puolesta.
Ajoin metrolinjan paahan. Samanlaista kaupunkinakymaa kuin muuallakin. Palasin takaisin Palermoon bussilla. Piipahdin ostoskeskuksessa kirjakaupoissa ja lahdin sitten satamaan katsomaan Piaa. Pian matkahan oli lykkaantynyt. Hanen passinsa oli hajonnut, eika han paassyt eilen laivaan, vaan joutui menemaan yoksi hotelliin ja sai tanaan suurlahetystosta tilapaisen passin, joka oikeuttaa matkustamaan kotiin. Talla kertaa han paasi lahtemaan Uruguayhin.
San Telmoon olisi mennyt ratikka, mutta se ehti juuri menna, joten menin bussilla. Kavelin keskusaukiolle ja sielta Recoletaan katsomaan mahtavan suurta kirjakauppaa, josta Pia oli puhunut. Loysinkin viimein sen kirjakaupan, mutta ehdin sita ennen ostaa Chile-oppaani toisesta kaupasta.
You need to upgrade your Flash Player
Click here to start downloading FlashPlayer!
|